Paikalliset sivut:
YIT Group

Kauppakeskus Dixin laajennus on nyt auki

Laajentuneessa Tikkurilan Dixissä on nyt yhteensä lähes 40 vetovoimaista liikettä. Kauppakeskuksen laajentuminen toi alueelle lisää erityisesti ravintoloita, mutta myös erikoisliikkeitä sekä 24 tuntia vuorokaudessa avoinna olevan kuntokeskuksen.

Kauppakeskus Dixi sijaitsee Tikkurilan aseman yhteydessä ja siellä käy vuosittain lähes 10 miljoonaa asiakasta. Laajennuksen myötä Dixi sai kattonsa alle uusia liikkeitä ja palveluita sekä paljon toimistotilaa. Dixin ravintola- ja kahvilatarjonta monipuolistui entisestään uusilla toimijoilla. Dixin kakkosvaiheen avajaisia juhlittiin 27. huhtikuuta, kun kauppakeskuksen uusi osa avautui yleisölle.

”Avajaiset menivät täysin nappiin. Dixissä kävi normaaliin päivään verrattuna noin 9000 asiakasta enemmän, mikä on todella paljon! Monet liikkeet tekivät myös myyntiennätyksiä. Avajaisten tunnelma oli siis todella positiivinen”, sanoo Dixin markkinointipäällikkö Meri Kajas. 

Kolmipäiväisten avajaisten ohjelmaan kuului mukaan lukien erilaisia paikallistoimijoiden esityksiä. Lisäksi kauppakeskuksen liikkeet ja ravintolat olivat panostaneet juhlaan houkuttelevin tarjouksin – ja nähtiinpä lavalla Muumitkin!

Laajennuksen myötä Tikkurila sai ennen kaikkea piristysruiskeen koko alueen ravintolatarjontaan. Dixiin avautuneet Street Gastro, Cafe il Mondo, Chalupa, Eat Your Greens, Subway ja Burger King tarjoavatkin nyt helppoja ja kiinnostavia vaihtoehtoja ravintolaan suuntaavalle.

”Laajennus on hyvin ravintolapainotteinen. Tämä varmasti kiinnostaa alueen asukkaita ja lounasaikaan alueen toimistoissa työskenteleviä. Ravintoloiden lisäksi uusina toimijoina Dixiin ovensa avasivat myös Nissen, K-Market sekä Fitness24Seven. Seuraavaksi tavoitteenamme on vielä täyttää muutamat jäljellä olevat liiketilat uusilla kiinnostavilla toimijoilla”, Kajas jatkaa.

”Dixin avajaiset olivat erittäin onnistuneet. Vaikka meillä olikin kovat odotukset Dixin suhteen, niin asiakasmäärä ja yleinen kiinnostus meitä kohtaan yllätti positiivisesti. Saimme avajaisten yhteydessä merkittävästi uusia asiakkaita”, kommentoi Fitness24Sevenin maapäällikkö Janne Rögård Dixin avajaishuumaa.

Tikkurilan sydämessä sijaitseva Dixi on aktiivinen kauppakeskus ja kohtaamispaikka, josta niin alueen asukkaat, kuin alueella päivittäin työskentelevät ihmisetkin saavat kaikki päivittäiset palvelunsa ja ostoksensa yhden katon alta. Ravintolatarjonnan monipuolistuttua Dixi on yhä vetovoimaisempi paikka lähialueen ihmisille ja junamatkustajille erityisesti lounasaikaan ja viikonloppuisin. Myös uudet erikoisliikkeet sekä aktiivinen kuntokeskus monipuolistavat kauppakeskuksen tarjontaa entisestään.

 

Dixissä on yhä vapaana loistavia liiketiloja etenkin erikoisliikkeille. Jos olet kiinnostunut pistämään bisneksesi nousuun Tikkurilan ytimessä, ota yhteyttä täältä.

 

Lisätietoja Kauppakeskus Dixistä:

https://www.yit.fi/toimitilat-ja-infra/toimitilat/vantaa/tikkurilan-toimisto--ja-liikekeskus-dixi

https://www.yit.fi/toimitilat-ja-infra/referenssit/dixi

Sulje