Takaisin

Kahden koulun elinkaarihanke II, Kuopio

Rakensimme elinkaarimallilla Jynkän alakoulun sekä Karttulan yhtenäiskoulun ja päiväkodin Kuopioon.

Vastasimme Jynkän alakoulun sekä Karttulan yhtenäiskoulun ja päiväkodin sekä koulujen yhteyteen tulevien kirjastojen suunnittelusta ja toteutuksesta elinkaarimallilla. Tämän lisäksi rakennusten hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat YIT:n vastuulla 20 vuoden palvelujakson ajan.

Jynkän alakoulun rakennustyöt käynnistyivät tammikuussa 2016 ja koulu otettiin käyttöön kesällä 2017. Kouluun tehtiin tilat 540 oppilaalle, pinta-alaa on yhteensä 5 166 bruttoneliötä.

Karttulan yhtenäiskoulun ja päiväkodin rakentaminen aloitettiin toukokuussa 2016 ja koulu valmistui kesäkuussa 2018. Kouluun tehtiin tilat 270 oppilaalle ja päiväkotiin 40 lapselle. Karttulan koulussa ja päiväkodissa on pinta-alaa yhteensä 6 380 bruttoneliötä.

”Luomme koulujen alueelle toiminnallisen keskuksen, joka palvelee oppilaiden ja opettajien lisäksi alueen asukkaita”, kertoo Suomen talonrakentaminen -liiketoimintasegmentin johtaja Pauli Mäkelä.

”Elinkaarimalli on kaupungille kokonaistaloudellinen sekä investointi- että käyttökustannuksiltaan. Tilat toteutetaan tarpeidemme mukaan. Niiden suunnittelussa on huomioitu opetusryhmien koot, monipuolinen käyttö sekä uuden opetussuunnitelman mukaiset pedagogiset tarpeet”, sanoo Kuopion Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Veli-Matti Paananen.

Lue lisää toteuttamistamme elinkaarihankkeista

Tiedot

Projektin nimi
Kuopion koulujen elinkaarihanke II
Asiakas
Kuopion Tilakeskus
Kaupunki
Kuopio
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2018
Projektin status
Valmistunut
Liiketoiminto
Toimitilat

Linkit