Business Park Safiiri

Business Park Safiiri sijaitsee erinomaisella paikalla Espoon Matinkylässä, aivan Ison Omenan vieressä.

Moderni, valoisa arkkitehtuuri luo Länsiväylän varteen näyttävän maamerkin, jota ei voi olla huomaamatta. Safiirin tilojen suunnittelussa otettiin huomioon erityisesti muuntojoustavuus, joka on nykypäivän muuttuvissa työtilanteissa kaiken a ja o. Safiirin toimistokerroksissa avokonttorit ja työhuoneet on sijoiteltu reunoille. Rakennuksen keskellä on pieniä neuvotteluhuoneita, hiljentymishuoneita ja puhelinkoppeja.

Business Park Safiirin ensimmäinen vaihe valmistui 2012, toinen vaihe toukokuussa 2013. Safiirin päävuokralainen Outotec vuokrasi kokonaisuudessaan ensimmäisen vaiheen tilat ja lisätiloja toisesta vaiheesta. Valmistuneelle rakennukselle haettiin LEEDin kultatason sertifikaattia. Tämä sopi hyvin Outotecille, joka oli tyytyväinen lopputulokseen.

”Halusimme osaajillemme viihtyisät, tiimityön mahdollistavat työtilat, joita voi muunnella joustavasti ja jotka ovat myös LEED-sertifioinnin mukaiset”, kertoo Outotecin johtaja Erkko Malinen. Lisäksi rakennuksessa on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n toimitiloja sekä liiketiloja ensimmäisessä kerroksessa.

Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto HKP Oy.

Tiedot

Projektin nimi
Business Park Safiiri
Kaupunki
Espoo
Maa
Suomi
Valmistumisvuosi
2013
Liiketoiminto
Toimitilat
Sulje
Sulje
Lähetetään...