Liukuvalutekniikka

Liukuvalutekniikka on nopea, kustannustehokas ja perinteinen rakennustapa, joka korvaa tavanomaisen järjestelmä- tai kappaletavaramuotin käytön ja mahdollistaa saumattomat rakenteet. Liukuvalutekniikkaa käytetään erityisesti korkeissa, kymmenien tai satojen metrien korkuisissa rakennuskohteissa. Alle 25-metriset kohteet tehdään yleensä muilla rakennustavoilla. Esimerkiksi Näsinneulan varsi, Nesteen torni Keilaniemessä sekä monet tunnetut betonista valmistetut vesitornit ja savupiiput on tehty liukuvalutekniikalla.

Tunkkaamalla liikkuva, kooltaan ja muodoltaan vaihteleva muotti mahdollistaa liukuvalutekniikan huomattavan aikataulu- ja kustannusedun. Muotti nousee noin 5 metrin vuorokausivauhtia ylöspäin yhdessä työntekijöitä kannattelevan telineen kanssa. Muotin noustessa betonista ja raudasta tehdään jatkuvalla tahdilla rakennetta, esimerkiksi savupiippua tai porrastornia, ja työtä jatketaan lähes tauotta tavoitekorkeuteen saakka. Sen jälkeen muotti telineineen ja työkaluineen lasketaan alas.

Liukuvalu tehdään yleensä kahdessa tai kolmessa vuorossa, mutta se voidaan myös tehdä alusta loppuun tauotta ilman työsaumaa. Kun yksi vuoro lopettaa, toinen jatkaa työtä lennosta. Viikonlopuksi työt laitetaan usein tauolle, ellei suunnittelija toisin vaadi. 

Esimerkiksi runkotöitä on mahdollista aikaistaa porrastornien liukuvalamisella. Liukuvalutekniikalla on mahdollista myös laajentaa rakennuksia alaspäin kalliotilaan. YIT:n lisäksi Suomesta löytyy liukuvaluun tarvittavaa erikoisosaamista ainoastaan yhdeltä toiselta alan toimijalta. Kohteissa, joissa liukuvalua voidaan käyttää, se on yleensä nopein, edullisin ja lujin menetelmä.

Liukuvalutekniikalla voimme toteuttaa esimerkiksi:

      • Vesitornit
      • Hissikuilut ja porrashormit
      • Siilot
      • Säiliöt ja bunkkerit
      • Savupiiput ja poistoilmapiiput
      • Kasuunit ja laiturielementit
      • Tuulimyllyjen perustukset

 

Videoita liukuvalusta

OTA YHTEYTTÄ INFRAAN

Yhteystiedot-sivulta löydät Infrapalveluiden vastuuhenkilöiden yhteystiedot. Voit myös jättää meille tarjouspyynnön tai muun kysymyksen, niin otamme sinuun yhteyttä.

 

     Yhteystiedot     

Yhteydenottolomake

Kuvailethan asiasi tarkasti. Voit myös lähettää suoraan viestiä infra@yit.fi.

Toimiala
Toivon yhteydenottoa
Sulje
Sulje
Lähetetään...