Naapuriopas Siru Nori

SIRU NORI
Helsinki, Kruunuvuorenranta

"Olen aina pitänyt alueesta; luonto on kaunista ja rannoilla kiertää kivoja polkuja, joita kuljeskella ja kallioita, joilla istuskella."

Kokemuksia Kruunuvuorenrannasta

Muutin Kruunuvuorenrantaan syksyllä 2016. Alue oli tuttu ulkoilumaasto, asuin pitkään Herttoniemessä, josta kävin usein Tullisaaren puistossa ja Laajasalon rannoilla lenkillä, pyöräilemässä ja kesäisillä iltauinneilla. Törmäsin sattumalta netissä rakenteilla olevaan YIT:n kohteeseen, jossa jo ensi katsomalta kaikki tuntui sopivalta: talot oli ympäröivään luontoon nätisti sijoiteltu, sijainti rauhallinen, talon koko ja arkkitehtuuri ajaton ja pohja tarpeisiini sopiva. Talo oli jo rakenteilla enkä ehtinyt muutostöiden aikatauluun, mutta valittavana oli vielä asunto, jossa materiaalit tuntuivat omilta. Ihan pieniä muutoksia ehdin vielä pyytämään ja YIT sai ne joustavasti järjestymäänkin. Vuoden asumisen jälkeen koti tuntuu kodilta. Kaikki toimii talotekniikasta, yhteistiloista, netistä, jätteiden kierrätysjärjestelmästä ja paikoitustiloista lähtien, ja naapurustossa on mukavia ihmisiä.

Seuraan innolla Kruunuvuorenrannan kehittymistä. Vielä se on työmaa, mutta kuukausittain näkee ympäristön muuttuvan rakentamisen myötä. Kun silta aikanaan tulee, olemme kätevästi kiinni kantakaupungissa, mikä tuo alueelle aivan uuden ulottuvuuden. Odotan innolla myös rannan rakentamista ja millaisia palveluja saamme; syntyykö rantaan kahvilaa, avantosaunaa ja melontaseuraa - ja miten yhteisölliseksi nyt uusi alue muodostuu. Olemme kaikki täällä uusia, joten meidän käsissämme on tehdä Kruunuvuorenrannasta mukava paikka olla ja elää yhdessä.

Katso Sirulta usein kysytyt kysymykset.

Kysy asuinalueesta tai uuden asunnon ostosta. Soita tai lähetä viesti Sirulle.
Puh. 040 550 3087

Kysymykset ja lähettäjän sähköpostiosoite lähetetään Naapurioppaan sähköpostiin. Tiedot tallentuvat teknisistä syistä myös YIT:n järjestelmään. Tietoja käytetään vain palvelun toiminnan varmistamiseen eikä niitä tallenneta YIT:n asiakasrekisteriin. 

  • Siru, Kruunuvuorenranta

    "Tämä on merellistä Helsinkiä, rantoja pitkin
    pystyy kulkemaan lähes koko saaren ympäri."

  • Työmaaihmiset:
    "Tuli tunne, että rakennettiin koteja,
    ei vain satunnaisia asuntoja."

  • "Huomasin, että tämähän on alue,
    joka tulee kehittymään ja kasvamaan.
    Tästä tulee mielenkiintoinen alue."

Sirulta usein kysyttyä

Minkälaisia ihmisiä alueella asuu?

Meidän taloyhtiössä asuu hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, on lapsiperheitä ja yksinäisiä ihmisiä ja pariskuntia, joilla on lapset ehkä muuttaneet pois kotoa. Alueella on myös paljon eri asumismuotoja, mikä tekee siitä kivalla tavalla elämänmakuisen: on ihan kaikenlaista ihmistä näillä samoilla kulmilla.

Onko talossa tai alueella yhteisöllisyyttä?

Taloyhtiössä ei ole vielä tullut oikein yhteisöllisyyttä, luulen, että uusilla alueilla ja uusissa yhteisöissä ottaa aikansa, että se syntyy. Kun Kruunuvuoren varsinainen ranta alkaa rakentua, sinne toivottavasti syntyy esimerkiksi sauna, melontakerho ja kahviloita: ne toisivat tänne kohtaamispaikkoja ja elämää, joka mahdollistaa yhteisöllisen toiminnan ja ihmisten kohtaamisen arjessa.

Minkälaista Kruunuvuorenrannan alueen ympäristö on?

Täällä on ihan mahtavat maastot liikkua: rantaa pitkin pääsee kävelemään pitkälti pyörä- ja kävelyteitä pitkin, ja alueella sijaitseva Tullisaarenpuisto on todella kaunis paikka viettää aikaa. Koko Laajasalon, aina Jollakseen ja Santahaminaan asti, pystyy periaatteessa kiertämään pyöräteitä ja metsiä pitkin kävellen tai pyörällä, ja meren läheisyys uimapaikkoineen tuntuu luksukselta.

Minkälaiset pysäköintitilat alueella on?

Täällä on muutama iso parkkihalli, jotka ovat taloyhtiöiden yhteisessä käytössä ja ne toimivat hyvin. Tosin, koska parkkihallit ovat usean taloyhtiön käytössä, tarkoittaa se sitä, että oma autopaikka saattaa olla jonkinlaisen matkan päässä, jos on tottunut pihapysäköintiin. Pihojen paikat on varattu vieraille.

Minkälaista on asua uudella asuinalueella?

On ollut hauskaa, että me olemme kaikki samassa veneessä, olemme ensimmäisiä kruunuvuorenrantalaisia, ja itse me luomme tänne yhdessä talon ja alueen hengen ja kaiken sen yhteisöllisyyden, mitä tänne syntyy, mitään kulttuuria tai totuttuja tapoja ei vielä ole olemassa. Kruunuvuorenrantalaisuutta ei kukaan muu tule tänne tekemään kuin me itse, ja se on minun mielestäni kiinnostavaa.

SIRUN parhaat KRUUNUVUORENRANTA-tärpit

ALUE JA YMPÄRISTÖ

" Alueella toimii aktiiviset Laajasalo- ja Herttoniemi-seurat.
" Lähiruokarengas Reko toimii alueella.
" Alueelta tulee aikanaan suorat yhteydet keskustaan Kruunusiltojen kautta.

PALVELUT

" Palveluita on vielä toistaiseksi aika huonosti.
" Lähimmät palvelut Laajasalon ostarityömaan vanhan ostarin osassa ja Herttoniemessä.
" Päiväkoti rakenteilla.
" Julkinen liikenne vielä heikkoa, mutta paranee pikkuhiljaa.

TALO JA ASUNTO

" Talot ovat ajatonta kerrostaloarkkitehtuuria ja ne on sijoiteltu kalliolle puiden keskelle.
" Talosta löytyy yhteinen kerhotila, jota asukkaat voivat vuokrata.
" Talossa on iso pesutupa sekä isot, hyvät pyöräkellaripaikat.

Kartta ja palvelut

Määränpää: