Paikalliset sivut:
YIT Group

Mistä kannattaa ostaa sijoitusasunto?

Asuntosijoittajaksi voi päätyä useampaa polkua pitkin. Olet esimerkiksi muuttamassa omistamastasi kodista uuteen asuntoon ja pohdit sen vuokralle laittamista. Toinen vaihtoehto voi olla ostaa asunto alun perin sijoitusmielessä ja laittaa se suoraan vuokralle. Erityisesti jälkimmäisessä tapauksessa on tärkeää huomioida sijoitusasunnon sijainti, ja miettiä mistä se kannattaa ostaa. Yleensä siitä on etua, että tunnet alueen, johon olet sijoittamassa. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei omille muistoille ja tunteille kannata antaa liikaa painoarvoa, sillä vuokraaja ei välttämättä jaa muistojasi alueesta. Siitä voi olla tosin etua, että asut itse suhteellisen lähellä vuokra-asuntoa, jotta sen hallinnointi on helppoa ja pääset kätevästi hoitamaan mahdollisia juoksevia asioita kuten vuokranäyttöjen järjestämistä. Ensisijaisena kriteerinä kannattaa kuitenkin pitää taloudellisia mittareita, sillä voiton maksimointi on pääsääntöisesti asuntosijoittamisen aloittamisen tärkeimpiä syitä.

Sijoitusasunnon sijaintia miettiessä kannattaa huomioida sekä alueen nykytilanne että arvio tulevaisuudesta. Nykytilanteen suhteen kannattaa seurata alueen vuokratasoa sekä asuntojen hintatasoa. Parhaan tuoton vuokraamastasi asunnosta saat luonnollisesti silloin, kun vuokrataso on korkea ja saat ostettua vuokraamasi asunnon hyvään hintaan. Toinen keskeinen tekijä on kaupungin ja alueen kehittyminen. Asuntosijoittaminen kasvukeskuksiin on pääsääntöisesti kannattavampaa kuin muuttotappiosta kärsiviin kuntiin, sillä kasvu merkitsee samalla asuntojen kysynnän kasvua, mikä puolestaan johtaa korkeampiin vuokriin sekä asuntojen arvonnousuun. Myös kaupunkien sisällä on kehittyviä kaupunginosia, joiden kasvava palvelutarjonta ja laajamittainen uudisrakentaminen vilkastuttavat asuntokauppaa. Mm. Pasilan Tripla ja Jätkäsaari ovat esimerkkejä kasvavista alueista Helsingissä.

Mistä sijoitusasunto? Tutustu kasvukeskuksiin:

Sijoitusasunnot Helsinki >>

Sijoitusasunnot Jyväskylä >>

Sijoitusasunnot Oulu >>

Sijoitusasunnot Tampere >>

Sijoitusasunnot Turku >>

Voit myös olla suoraan yhteydessä sen alueen asuntomyyntiin, jonka asunnoista olet kiinnostunut ja pyytää lisätietoja.

Ota yhteyttä

Lähetä yhteystietosi, ja saat lisätietoa uusista myytävistä YIT Kodeista sinua kiinnostavilla alueilla.

Minulle saa lähettää YIT Kotien sähköpostiviestejä
Sulje
Sulje
Lähetetään...