Takaisin

Toimitiloja ihmisille, ei vain yrityksille

Ihminen, ihminen ja ihminen – siinäpä yksinkertainen kolmen kohdan muistilista, jonka pohjalta rakentuu säväyttävä ja sitouttava toimitila.

Työn murroksesta puhutaan nyt paljon, ja keskustelussa paljon tilaa saavat erityisesti digitalisaation ja uusien teknologisten ratkaisujen vaikutus työn tulevaisuuteen. Myös uusia toimitiloja suunnitellessamme pohdimme paljon sitä, miltä näyttää tulevaisuuden toimistoympäristö, kun taustalla jylläävät isot työelämän muutokset. Muutoksista puhuttaessa ja tulevaan tähyillessä on kuitenkin helppo unohtaa se kaikista tärkein: tiloja tehdään aina ihmisiä varten, digitalisaation keskelläkin. Tulevaisuuden työympäristöjä ei määritä teknologia, vaan meidän ihmisten muuttuvat tarpeet.

Hyvän toimitilan tekemisessä tärkeintä onkin asiakkaan kuunteleminen ja yksilöllinen kohtaaminen – joiden pohjalta tilasta voidaan yhdessä rakentaa wow-kokemus asiakkaalle. Tärkeää on kartoittaa ennakko-odotukset ja toiveet herkällä korvalla. Hyvät toiminnallisuudet ja työskentelyolosuhteet – akustiikka, ilmanvaihto ja toimivat laitteet – ovat lähtökohta, joiden pitää olla kunnossa. Perusasioiden lisäksi haluamme kuitenkin tähdätä korkeammalle ja auttaa asiakasta tunnistamaan omalle yritykselle kaikista merkittävimmät asiat – sellaiset, jotka saavat kaikki huokaamaan innostuksesta toimitilaan astuessa ja siellä työskennellessä.

Niiden asioiden äärelle pääsee ainoastaan kuuntelemalla ja keskustelemalla. Toimitiloja suunniteltaessa kannattaa tietenkin käyttää hyödyksi vuosien ammattitaitoa ja best practices -oppeja matkan varrelta ja pyrkiä tekemään asiat kustannustehokkaasti. Prosessit eivät kuitenkaan koskaan saa mennä asiakkaan tarpeiden edelle.

Usein ne tärkeimmät tarpeet ovat lopulta aika yksinkertaisia – mutta niihin vastaaminen vaatii tarkkaa suunnittelua. Hyvä työympäristö kannustaa vuorovaikutukseen, luovaan ideointiin ja ihmisten kohtaamiseen esimerkiksi erilaisten jaettujen tilojen kautta. Se tuo joustoa muuttuvan työn ja erilaisten työntekijöiden tarpeisiin muunneltavien monitilaratkaisujen kautta. Siellä on hyvä olla ja helppo inspiroitua, kun kokemuksellisuus on mietitty loppuun saakka valaistuksesta akustiikkaan ja tarkoin harkittuihin esteettisiin valintoihin. Hyvä tila sitouttaa työntekijöitä ja vaikuttaa positiivisesti yrityksen kulttuuriin ja liiketoimintaan.

Jokainen toimitilahanke on yksilöllinen. Niin ovat asiakkaan tarpeetkin. Meidän työmme YIT:llä on paikantaa se, mikä asiakkaalle on tärkeintä. Se on helppoa, kun pitää mielessä sen tärkeimmän muistisäännön: toimitiloja tehdään ihmiseltä ihmiselle, ei vain yritykselle.

Tuula Klemetti / Yksikön johtaja, toimitilat
Kokenut toimitilojen yksikön johtaja, joka on kiinnostunut toimivampien työympäristöjen kehittämisestä. Tuula avaa blogissaan näkemyksiään paikkariippumattomasta työstä ja kuinka työkulttuurin muutos vaikuttaa työympäristöihin tulevaisuudessa.