Takaisin

Sitku-elämän sijaan hyvää työtä tässä ja nyt

Vuoden alku, uuden alku. Oli kyse sitten työelämästä tai henkilökohtaisista projekteista, moni tekee vuodenvaihteessa välitilinpäätöstä menneestä. Ojennukseen pistetään niin kuluneen vuoden numeraaliset kuin henkisetkin onnistumiset ja haasteet. Tammikuussa hahmotellaan myös työelämän tavoitteet tulevalle vuodelle. Vaikka suunta on kohti kevättä, voi uusiin haasteisiin orientoituminen keskellä pimeitä keskitalven kuukausia tuntua työläältä. Mistä löytyisi into uuteen?

Katso kokonaiskuvaa

Vastaus ei löydy seuraavan loman odottelusta vaan lähempää, oman työpöydän äärestä. Joulukuussa Helsingin Sanomissa julkaistu Heikki Peltolan haastattelu sen kiteytti: tylsänkään työn ei tarvitse tylsistyttää, kunhan tarkoitus on itselle selvillä.

Työn imu syntyy työn tarkoituksen ymmärtämisestä ja oman näkökulman tietoisesta valitsemisesta. Papereita kopioiva toimihenkilö ei pelkästään käsittele A4-arkkeja vaan valmistelee ainutkertaisia dokumentteja, jotka sinetöivät tärkeän yrityskaupan; Triplan työmaalla ahkeroivat rakennusmiehet tekevät paljon muutakin kuin suorittavat mekaanisia tehtäviä – he rakentavat Helsingin uutta keskustaa.

Tavallisen tallaajan on helppo ajatella, että oma työ ei motivoi – eihän se ole mitään rakettitiedettä. Mutta tuskin edes rakettiyhtiön insinööri jaksaisi pähkäillä matemaattisen yhtälön äärellä tuntikausia, ellei takaraivossa kolkuttaisi tieto siitä, että laskutehtävällä rakennetaan uutta avaruusteknologiaa ja kenties tehdään historiaa. Tylsänkin tuntuinen työtehtävä kääntyy tärkeäksi, kun katsoo kokonaiskuvaa.

Parempaa arkea töissä ja kotona

Työaika vie arjen tunneista leijonanosan. Siksi on tärkeää, että myös työelämä on täyttä elämää – erityisesti kun digitalisaation myötä työtä ja vapaa-aikaa on entistä vaikeampi erottaa toisistaan.

Sujuvaa arkea ja henkilöstön hyvinvointia voi edesauttaa tarkoituksenmukaisilla toimitiloilla ja arkea ylevöittävällä työkulttuurilla. Avarassa ja hyvin suunnitellussa monitilatoimistossa rutiinitehtävätkin soljuvat eteenpäin eri tahdilla kuin tilassa, jossa on unohdettu työntekijän päivän kulku.

Sitku-elämää viettävä, työtä pakkopullana suorittava eläkkeestä haaveilija jää paljosta paitsi. Ihana arki on hyvän elämän peruspalikka, jonka puutetta täysillä eletyt viikonloput ja juhlapyhät eivät korvaa.

Tuula Klemetti / Yksikön johtaja, toimitilat
Kokenut toimitilojen yksikön johtaja, joka on kiinnostunut toimivampien työympäristöjen kehittämisestä. Tuula avaa blogissaan näkemyksiään paikkariippumattomasta työstä ja kuinka työkulttuurin muutos vaikuttaa työympäristöihin tulevaisuudessa.