Takaisin

Oletko jo kyborgi?

Triplan työmaaruokalan puheensorinaan on kotoista sujahtaa. Tällä kertaa mahdun Pekan ja Markuksen pöytään. He ovat infrarakentamisen ammattilaisia – heitä, jotka rantautuvat työmaalle ensimmäisinä, poraavat paalut paikoilleen ja varmistavat perässätulijoille stabiilit olosuhteet. Kuningaslajiksikin sitä kutsutaan: mitäänhän ei rakenneta ilman kunnollisia pohjatöitä, eikä missään asuta ilman toimivaa infraa. Ainakaan mukavasti.

Päivä on ollut kiireinen, ja siihen on mahtunut monenlaista. Aseman alla vielä porataan injektioreikien suojaputkia kallioon. Se on tarkkaa hommaa ja piirustukset kulkevat taskussa mukana, jotta niistä voi joka välissä tarkistaa reikien oikeat sijainnit.

Saan kuvan eteeni, vaikken siitä maallikkona mitään ymmärrä. Valtavasti yksityiskohtaista tietoa yhdellä paperilla. Keskustelu kulkeutuu digiloikkaan ja siihen, miten työmaalla voitaisiin pärjätä ilman paperille tulostettuja suunnitelmia.

-       Ei mitenkään! Ei maapuolen hommissa ainakaan. Ei ole sellaista tietoteknistä vempainta keksitty, joka meidän hommissa kestäisi. Ehkä jotain loppuvaiheen siistejä sisätöitä voisi tehdä tabletin avulla.

Tällä hetkellä monia hankkeita suunnitellaan jo tietomallintaen, näin myös Triplaa. Työnjohtajilla on tabletti koko ajan mukana, ja ajantasaiset suunnitelmat löytyvät sieltä.

-       Eihän se tekijöitä hyödytä. Kuvan pitää olla tarkistettavissa koko ajan, ulkomuistista ei voi tehdä mitään. Jos menee väärin, korjaaminen voi olla vaikka kuinka kallista! Tosin sitä ei ole enää itse murehtimassa, jos sattuu poraamaan vaikka sähkökaapeliin.

Isolla työmaalla kohtaa monta sukupolvea. Kuulun itse siihen vanhempaan porukkaan, jolle teknologia on vain työväline. Sitä joko osataan tai ei osata käyttää, siinä missä vasaraa tai sahaa, jos karkeasti yleistetään. Nuoremmat sukupolvet ovat niin sanotusti kyborgeja: heille tietotekniikka on minuuden jatke. Ei ole enää selvää, mihin oma tietotaito loppuu ja missä alkaa teknologian mahdollistama tietotaito: ne ovat sulautuneet yhteen, ja oppiminen on jatkuvaa. Älylaite oppii käyttäjältään ja käyttäjä laitteeltaan.

Jos työmaalta vietäisiin yht’äkkiä tietotekniset laitteet pois, taitaisi nuoremman polven työnteko ja  rakentaminen loppua kuin seinään. Vanhempi väki sen sijaan kaivaisi piirustukset mapista ja jatkaisi töitään melko lailla ongelmitta. Näin ainakin teoriassa ja pienemmällä työmaalla.

Mutta se ei ole tulevaisuutemme – digitalisaatio on. Miten työmaalla tehdään töitä kymmenen vuoden kuluttua? Kaivetaanko rintataskusta edelleen paperinen kuva esiin, vai onko ammattimiehellä päässään älylasit, jotka näyttävät viimeisimmän suunnitelman aina siinä kohti, mihin hän katsoo? Ja onko hänellä mahdollisuus työskennellessään viestiä suunnittelijalle, joka korjaa suunnitelmaa saman tien ja uusi tieto lennähtää pilvipalvelusta laseihin ennen kuin poraa ehtii kädestään laskea?

Tämä ei ole science fictionia, sillä tarvittava tekniikka on jo olemassa. Kehitys on hidasta, vaikka teknisesti suurin ongelma taitaa rakennusalalla olla pöly ja lika, jota nykyiset älylaitteet eivät vielä kestä. Suurin hidaste olemme me vanhempien sukupolvien edustajat, jotka emme ole diginatiiveja. Nyt naureskelemme ensimmäisille kännyköille ja elektroniikkapeleille. Ymmärrys ei riitä mitenkään ennustamaan, miten huvittavan alkeellisilta nykyiset välineet näyttävät kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Yritetään pysyä kelkassa, niin työmaalla kuin yksityiselämässä – muutosvastarinta on aina oppimisen suurin este. Pois se meistä, vai mitä?

Tuija Vilhomaa / Tripla-hankkeen tiedottaja

Pitkään rakennusalaa seurannut, monelta kantilta asioita pohtiva sisällöntuottaja ja tiedonvälittäjä. Intohimona asioiden ymmärtäminen osana suurempaa kokonaisuutta. Kysyy ja kuuntelee tarkalla korvalla, koska ei halua toistaa, vaan oivaltaa.