28.11.2019
  • Kaupunki
  • Pirjo Aalto
  • YIT

Triplasta katse kohti ihmisten kokoista Trigonia

6 viikkoa auki ja neljä miljoonaa kävijää. Mall of Tripla on onnistunut lyhyen olemassaolonsa aikana houkuttelemaan ihmisiä luokseen kaikkialta. Heitä on saapunut upeiden avajaisten jälkeen kasvavissa määrin: hämmästelemään ja kummastelemaan kehittyvää Pasilaa, jonka tarinasta on kirjoitettu vasta ensimmäinen luku.

Seuraava askel Pasilassa otetaan, kun Triplan toimistot, hotelli ja asunnot valmistuvat tulevan talven ja kesän aikana. Suunnitelmat jatkosta ovat jo etenevässä kovaa vauhtia. Helsinki High-Rise -arkkitehtuuri – ja toteutuskilpailun voittanut YIT:n ehdotus Trigoni on nyt etenemässä suunnitellusti. Kilpailussa saimme erittäin hyvän arvioinnin kaupallisesta suunnittelusta ja toiminnallisuudesta. Seuraavaksi vuorossa on asemakaavaehdotuksen laatiminen. Asemakaavaehdotus esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle alkuvuodesta 2020, minkä jälkeen se on julkisesti nähtävillä. Uskomme, että Trigonin tornialue yhdistyy tulevaisuudessa mielenkiintoisesti Triplaan. Samalla Trigoni jatkaa omalla identiteetillä sitä ihmisiä houkuttelevaa tarinaa, jonka Mall of Tripla jo aloitti.

mall-of-triplan-kävijöitä-940x530.jpg
Mall of Triplassa on mennyt jo neljän miljoonan kävijän raja rikki

Elämää kaikissa muodoissaan

Triplan kaltaisessa kolmen korttelin suurhankkeessa kaikki lähtee konseptista. Hyvin suunniteltu kokonaiskonsepti on enemmän kuin osiensa summa: Triplassa kauppakeskus, asunnot, toimistot, hotelli, ravintolat ja näissä sijaitsevat tuhannet työpaikat nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka on kuin kaupunki pienoiskoossa. Pian konsepti täydentyy Trigonin korkealla rakentamisella.

Muutama vuosi sitten lomailin Miamissa taivasta kohti kurkottavien tornitalojen juurella. Siellä sain todeta, etteivät näyttävät pilvenpiirtäjät tee kaupunkikeskustasta kiinnostavaa, jos niistä löytyy elämää vain arkipäivisin yhdeksästä viiteen. Päinvastoin. Mitä korkeammalle rakennetaan, sitä syvemmälle on uskallettava sukeltaa ihmisten sisimpään: vapaa-aikaan, pyhäpäiviin ja viikonloppuihin.

Trigonin kokoisen tornitalokokonaisuuden suunnittelussa on ollut kiehtovinta lähestyä 180-metristä kohdetta maan kamaralta. Matka kaupungin korkeimmalle huipulle alkaa kaupunkikeskuksen palveluista ja ravintoloista, nauttipa niistä sitten työpäivän aikana lounastauolla tai työpäivän jälkeen perheen ja ystävien seurassa.

trigoni-940x530.jpg
Kehittyvässä Pasilassa elämää on sekä maan kamaralla että pilvenpiirtäjien huipulla

Hollannista inspiraatiota korkean rakentamisen konseptointiin

Ihmisten arjen ja tornitalojen yhdistäminen toisiinsa ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista. Elämä on saatava kukkimaan kaikissa muodoissaan, ihmisten kokoisesti. Siksi lähdimme keväällä etsimään inspiraatiota Trigonin palvelukokonaisuuden konseptointiin Trigonin tiimin voimin Hollannista.

Amsterdamissa sijaitseva tornitalo A’DAM on näköalakeinuineen ja näköalaravintoloineen mestarillinen esimerkki siitä, miten kiinnostavia konsepteja korkea rakentaminen voi tarjota, vaikka kyseessä olisikin toimistotalo. A’DAM elää ja hengittää myös työajan ulkopuolella ja on avoinna sekä kaupunkilaisille että matkailijoille. Kiinnostavinta A’DAMin tarjonnassa on sekä toimiston että näköalatoimintojen konseptointi sijaintiin sopivaksi. A’DAM tarjoaa niin turisteille kuin paikallisille mahtavan näköalan tornin huipulta, viihtyisää tilaa oleiluun ja ystävien tapaamiseen, sekä baarin ja keinun, jolla hurjapäisimmät pääsivät kurkistamaan Amsterdamia lintuperspektiivistä. Kerrosta alempana sijaitsi myös laadukas ruokaravintola, jonka menu oli maittava ja maltillisen hintainen.

Rotterdamissa vierailimme Market Hallissa, jossa asunnot, liiketilat ja kauppahalli on yhdistetty todella taitavasti – varsinkin kauppahallissa vallitsi ruoan ja juoman iloinen sekamelska! Sellaista elämänrytmiä ja -makua ihmiset kaipaavat. Tämän konseptin rauhallisemman alun jälkeen on tullut menestys, jota nyt kaavaillaan ”kopioitavaksi” jo ympäri maailmaa.  Utrechtissa sijaitseva Hoog Catharijne oli puolestaan oiva esimerkki siitä, miten raideyhteyksien vieressä oleva kauppakeskus toimii, ja kuinka vanhempia kiinteistöjä yhdistämällä uuteen voidaan keskustamaista ympäristöä kehittää myös kauppakeskuksen keinoin ja mitä kaikkea kauppakeskuksen seinien sisällä voi tapahtua.

Uuden Pasilan seuraava vaihe tarkoittaa meille saumatonta kokonaiskonseptia, joka nivoo yhteen sekä Triplan että tulevaisuudessa korkealle kurottavan Trigonin. Kehittyvässä Pasilassa elämää on sekä maan kamaralla että pilvenpiirtäjien huipulla.

Meille visio Triplan, Trigonin ja uudistuvan Pasilan tulevaisuudesta on kirkas: ihmisen kokoista elämää kaupungin uuden sydämen sykkeessä.


Tutustu Trigoniin

Tutustu Triplaan

Lue muita kaupan alan näkemyksiämme

Pirjo Aalto / Mall of Triplan kaupallinen kehitysjohtaja

Yrittäjähenkinen kaupan alan asiantuntija, jolla on 30 vuoden kokemus vähittäiskaupan ja kauppakeskusliiketoiminnan esimies- ja johtotehtävistä.

Sulje
Lähetetään...