Takaisin

Allekirjoitimme Trigoni-hankkeen ensimmäisen vaiheen toteutussopimuksen

Olemme allekirjoittaneet Helsingin kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa sopimuksen Trigoni-hankkeen ensimmäisen vaiheen (ns. aloitusalue) toteuttamisesta ja aloitusalueen ostamisesta.

Sopimuksen mukaan vastaamme Pasilan tornialueen aloitusalueen suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun voittaneen suunnitelmansa mukaisesti.

Aloitusalueen toteuttamiseen sisältyy kahden tornin ja jalustan rakentaminen. Kilpailuehdotuksen mukaan aloitusalueen ensimmäiseen, alueen korkeimpaan torniin tulee kaikkiaan 51 kerrosta ja sen korkeus on noin 180 metriä. Torniin on suunnitteilla hotelli, asuntoja sekä näköalaravintola. Toiseen, 40 kerrosta ja noin 140 metriä korkeaan torniin on suunnitteilla toimistoja ja asuntoja. Jalusta sisältää kaupallisia tiloja, kivijalkamyymälöitä ja pysäköintipaikkoja. Aloitusalueelle arvioidaan syntyvän noin 500 asuntoa, 300 hotellihuonetta ja 1 000 työpaikkaa.

Kokonaisuudessaan Trigoni-ehdotus sisältää yhdeksän tornitaloa kilpailun kolmella suunnittelualueella. Ehdotuksen ydin ovat Länsialueelle suunnitellut jalusta sekä viisi tornirakennusta, joista kaksi sijaitsee siis aloitusalueella.

Laadimme yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Trigoni-ehdotuksen pohjalta asemakaavan koko Länsialueelle ns. kumppanuuskaavoituksena. Yhteinen tavoite on, että toteuttaisimme myös Länsialueen loppuosan (ns. eteläosa) aloitusalueen rakentamisen jälkeen tai osittain limittäin aloitusalueen rakentamisen kanssa.

Aloitusalueen rakentaminen voi käynnistyä asemakaavoituksen vahvistuttua, arviolta vuosina 2020–2021. Aloitusalueen arvo on noin 500 miljoonaa euroa. Koko Länsialueen arvon arvioidaan taas olevan noin miljardi euroa.

”Kaupunkikehittäminen on YIT:n strategian ydin. Trigonissa yhdistyy asuminen, työskentely ja kauppa. Yhdessä erinomaisen sijainnin kanssa nämä luovat luovat uuteen Pasilaan erinomaiset edellytykset elävälle Helsingin toiselle keskustalle”, kuvailee Trigonin hankejohtajamme Jouni Forsman.

Trigoni-ehdotuksen tasasivuisten kolmionmuotoisten tornien ryhmä muodostaa Pasilaan kansainvälistä tasoa olevan veistoksellisen kokonaisuuden ja kaupunkikuvallisesti tunnistettavan maamerkin.

Lue lisää:

www.yit.fi/trigoni

www.yit.fi/en/trigoni

YIT:n Trigoni-suunnitelmaa ehdotetaan Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun voittajaksi