Paikalliset sivut:
YIT Group
13.12.2018
  • Työ

Reaaliaikainen tuotantotieto avaa uusia mahdollisuuksia

Murskaamme, louhimme ja jalostamme kiviaineksia kaikenlaisiin rakentamisen tarpeisiin, muun muassa asfaltin ja betonin raaka-aineeksi. Olemme yli 200 kiviainesalueella ja 21 murskauslaitoksella Suomen johtava jalostettujen kiviainesten valmistaja. Kiviainesten tuotannossa ja prosessoinnissa syntyvää valtavaa tietomäärää ei ole aiemmin kerätty talteen systemaattisesti eikä sitä ole täysin hyödynnetty. Kesällä 2018 oivalsimme, mitä puuttuu: lisäämällä kiviaineksen prosessissa syntyvän datan keräystä voisi avautua aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaa ja tukea kestävää kehitystä. ”Halusimme saada reaaliaikaista tietoa tuotannon suunnitteluun ja ohjaukseen sekä lisäksi ammattilaistemme työn ohjaukseen, tuotantolaitostemme kunnossapitoon ja tuotekehitykseen”, kuvailee hankkeen tavoitteita Juha Arvola, kiviainesliiketoiminnan vetäjä.

Tieto vietynä pilveen ja tietoaltaaseen oikealla tavalla tuo parhaat hyödyt

Otimme vuonna 2014 käyttöön Microsoft Azure -pilvipalvelut ja elokuussa vuonna 2018 IoT Hub- ja IoT Edge -palvelut kerätäksemme niiden avulla tietoa kiviaineksen käsittelyn eri vaiheista. Microsoftin datankeräysratkaisut sopivat parhaiten olemassa olevaan kokonaisarkkitehtuuriimme. Tiedon tehokasta käsittelyä varten on käytössämme yksi yhteinen tietoallas, johon kertyy koko yhtiöstä dataa data-analyytikkojen käyttöön. Kiviainesprosessissa syntyvä data kerryttää nyt tuota tietoallasta.

Työtä lähti tekemään YIT:n Paving solution -tiimi, joka koostuu eri liiketoimintajärjestelmien ammattilaisista ja tarjoaa ratkaisut päällystysliiketoiminnan tehokkaaseen tuotantoon ja sen kehittämiseen. ”Keskeistä meille oli miettiä, miten saamme vietyä tietoa oikealla tavalla pilveen, jotta voimme myös hyödyntää sitä mahdollisimman monipuolisesti”, sanoo YIT Paving solution -tiimistä Tero Kovanen. Aiemmin tuotantolaitoksiin asennetut sensorit ovat keränneet tietoa jo pitkään ja nyt IoT Edge -laitteiston ansiosta tuotantolaitoksissa syntyvä reaaliaikainen automaatiotieto saadaan sekä kerättyä, siirrettyä pilveen ja analysoitua. Automaatiotietoa on esimerkiksi virrankulutus, murskauspaine ja prosessin tuotantotehokkuus ja nyt sitä voidaan analysoida sekä tuotantolaitoksen IoT Edge -laitteessa että pilvessä tehokkaasti. Samalla automaatiotieto saadaan yhdistettyä muuhun tuotantodataan, analysoitua kokonaisuutena ja näin parannettua tuotannon tehokkuutta.

Lyhyessä ajassa olemme päässeet järjestelemään ja yhdistämään dataa

Muutama kuukausi projektin aloittamisen jälkeen on jo toiminnassa tuotantolaitoksia, joista tulee automaatiotietoa reaaliaikaisesti pilvipalveluun. ”Olemme saaneet lyhyessä ajassa datankeräyksen käyntiin ja parhaillaan järjestelemme sekä yhdistämme dataa pilvessä.”, sanoo Antti Huhta YIT Paving Solution -tiimistä.

Lähdimme aktiivisesti keräämään dataa ja luomaan kokonaisnäkymää tuotannon eri vaiheista. Järjestelmäammattilaisista koostuva tiimi on halunnut tehdä datan keräyshanketta suurilta osin omin voimin. ”Tässä hankkeessa yhdistyvät perinteinen it-maailma ja automaatiotekeminen. Keskeistä ratkaisun toteuttamisessa on ollut se, että tiimimme ymmärtää sekä liiketoiminnan, teollisuusautomaation että teknologian. Tämän pohjalta lähdimme yhdessä oppimaan lisää datan keräämisestä ja hallinnasta”, kuvailee Kovanen.

Koska dataa kerätään pilveen, tiimi pääsi pohtimaan myös teknologian kokonaisarkkitehtuuria aivan uudelta kulmalta. ”Tiimimme on katsonut nyt esimerkiksi tietoturvaa aivan eri tavalla, koska teollisuusverkot ovat kytkettynä internetiin. Lisäksi datan keräyshankkeen mukanaan tuomat uudet elementit ovat lisänneet vuorovaikutustamme eri tiimien kanssa ja kasvattaneet omaa osaamistamme”, sanoo Kovanen. Lisähaastetta tiimille on tuonut ajan rajallisuus, sillä kehitystyötä on tehty normaalin järjestelmäylläpidon ohessa, jottei tuotanto häiriinny. ”Olemme kokeilleet ja erehtyneet. Eniten olemme kuitenkin oppineet ja ymmärtäneet, että meidän piti tehdä datan keräämistä ja sen hallinnointia tähän asti itse, jotta pystyimme lisäämään olemassa olevaan osaamiseemme uuden ratkaisun. Nyt pystymme myös miettimään paremmin, mitä voimme jatkossa antaa kumppanin tehtäväksi”, jatkaa Kovanen.

Data lisää tarkkuutta, osaamista ja tukee kestävää kehitystä

Uudessa strategiassamme yksi keskeinen teema on kestävä kehitys. Datan kerääminen tuotantolaitoksista tukee tätä strategiaa erinomaisesti, sillä tuotantolaitoksesta saatavan tiedon avulla voidaan säästää energiaa ja polttoainetta kiviaineksen jalostamisessa ja lopulta tehdä esimerkiksi asfalttia tehokkaammin ja samalla luonnolle ystävällisemmin.

”Perinteisesti olemme syöttäneet teollisuusautomaation tiedot tuotannonohjausjärjestelmään käsin, jolloin tiesimme vasta 24 tuntia jälkikäteen, mitä teimme ja miten. Nyt saamme reaaliaikaisen näkymän tuotannon eri vaiheisiin, voimme yhdistää tuotannonohjausjärjestelmässä olevaa tietoa tuotannosta kerättävään dataan ja pystymme analysoimaan tätä kokonaisuutta aivan eri tavalla. Saamme lisää tarkkuutta sekä läpinäkyvyyttä ja ymmärrämme paremmin eri asioiden vaikutusta toisiinsa”, sanoo Antti Huhta. Tämän avulla liiketoiminta pystyy paremmin johtamaan kokonaistuotantoa, koska tiimit näkevät esimerkiksi, miten paljon kivenmurskaus kuluttaa energiaa tai miten paljon tietyllä energiamäärällä voi tuottaa kiviainesta.

Liiketoiminnan kehittämisen lisäksi YIT:lle on tärkeää myös kehittää ammattilaistensa osaamista. ”Haluamme, että data antaa tuotannon eri vaiheille ja tuotannon eri osaajille lisää näkemystä, ja data on käytössä eri osaajilla, eri vaiheissa. Uskon, että voimme myös datan avulla karttaa riskejä ja tehdä parasta mahdollista laatua”, päättää Juha Arvola.

Lue lisää kiviaineksista

Sulje
Lähetetään...