Takaisin

Raide-Jokeri on aloitusvalmiudessa

Raide-Jokeri etenee, ja etsimme porukkaamme kehittymishaluisia osaajia. YIT on mukana pääkaupunkiseudun infrarakentamisen ykköshankkeessa, joka osaltaan mahdollistaa kaupunkien kestävän kasvun. Pikaraitiotie rakennetaan keskelle kaupunkirakennetta – sinne, missä matkustajatkin ovat.

Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen ja takaisin matkaava Raide-Jokeri kattaa rakennustyömaa-alueena yhteensä 25 kilometrin mittaisen raideosuuden. Radasta noin 16 km on Helsingin puolella, ja 9 km Espoossa. Raideyhteys korvaa runkobussilinja 550:n, joka on Helsingin seudun vilkkaimmin liikennöity bussilinja. Sen kuljetuskapasiteetti ei pysty vastaamaan kasvavaan matkustajamäärään. Liikennöinti raitiotiellä alkaa kesällä 2024, mikäli rakentamaan päästään suunnitellussa aikataulussa.

Allianssimallilla ja 386 miljoonan euron budjetilla

Raide-Jokeri toteutetaan allianssimallilla. Siinä eri osapuolet (tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat) suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä jakaen riskit ja hyödyt. Tällaisella, kaikkien osapuolten yhteiseen sopimukseen pohjautuvalla toteutustavalla halutaan varmistaa koko hankkeen etu sekä yhteisten tavoitteiden toteutuminen. Mallilla voidaan saavuttaa laadullisesti, taloudellisesti ja aikataulullisesti hyvä lopputulos. Raide-Jokerin allianssin osapuolina toimivat Helsingin ja Espoon muodostama tilaajaorganisaatio, urakoitsijaryhmittymä, jonka muodostavat YIT ja NRC Finland Oy (entinen VR Track), sekä suunnitteluryhmittymä, jonka muodostavat Ramboll, Sito ja NRC Finland.

Raide-Jokerin lopullinen kokonaisbudjetti on 386 miljoonaa euroa. Helsingin ja Espoon kaupunginvaltuustot tekivät kesäkuussa 2016 päätöksen Raide-Jokerin hankesuunnitelman mukaisesta kustannusarviosta, joka oli 275 miljoonaa euroa huhtikuun 2015 hintatasossa. Koska lopullinen kustannusarvio on tätä korkeampi, etenivät kustannukset uudelleen kaupunkien päätettäväksi. Päätöksenteko etenee molemmissa kaupungeissa kevään aikana.

Tavoitteena kesäkuun aloitus

Raide-Jokerin radan rakentaminen alkaa kesäkuussa 2019, mikäli Helsingin ja Espoon kaupungit päättävät pikaraitiotien toteuttamisesta kevään 2019 aikana. Jos rakentaminen päästään aloittamaan kesäkuussa 2019, voisi liikennöinti linjalla alkaa kesäkuussa 2024. 

Töiden aloitusedellytykset ovat allianssimallin ansiosta hyvät. Rakentajat ovat kehitysvaiheessa osallistuneet suunnitteluratkaisujen tekemiseen, ja toteutuksen valmistelua on pystytty viemään eteenpäin määrätietoisesti.

"Meidän tavoitteenamme on aloittaa rakentaminen 1.6.2019, ja siihen tähtäämme. Ensimmäisestä kesäkaudesta odotetaan tehokasta, sillä rakentaminen on tarkoitus aloittaa yhtä aikaa useassa eri paikassa reitin varrella. Kiivaimmat rakentamisen vuodet ovat varmastikin 2020-2022, jolloin hankkeella työskentelee parhaimmillaan 500-600 henkeä", kertoo tuotantojohtaja Timo Leppänen YIT:ltä.

Monien mahdollisuuksien suurhanke

Raide-Jokeri on haasteellinen ja pitkäaikainen projekti, joka toteutetaan vilkkaassa kaupunkiympäristössä, maantieteellisesti laajalla alueella.

"Nämä lähtökohdat tuovat hankkeelle paljon erityispiirteitä. Tärkeimpiä niistä ovat työaikaiset liikennejärjestelyt – asia, johon on jo kehitysvaiheessa panostettu erityisen paljon. Allianssi on suunnitellut bussireittimuutoksia yhdessä HSL:n kanssa, ja käynyt kaupunkien kanssa tiivistä keskustelua katutöistä. Olemme löytäneet yhdessä ratkaisuja, jotka parantavat turvallisuutta ja nopeuttavat rakentamista: suljemme esimerkiksi tiettyjä katuja kokonaan liikenteeltä niiden rakennustöiden ajaksi", kertoo Timo.

Allianssimallissa poikkitieteellinen työyhteisö tarjoaa paljon mahdollisuuksia oman osaamisen ja näkökulman laajentamiseen, verkostoitumiseen ja tehtäväkiertoon.

"Infrarakentajana tietysti näen tämän haasteita rakastavan ja kehittymishaluisen rakentajan unelmahankkeena. Haasteellisia teknisiä ratkaisuja on luvassa niin taitorakenteissa kuin pohjanvahvistustöissäkin. Kunnallisteknisissä töissäkin päästään tositoimiin, kuten siirtämään runkovesilinjoja. Tämän kaltaisessa projektissa jokainen tekijä pääsee kasvattamaan omaa ammattitaitoaan – cv näyttää muutaman vuoden kuluttua ihan toiselta kuin nyt", Timo vielä muistuttaa ison hankkeen eduista.

Voit tutustua Raide-Jokerin ja bussi 550:n linjauksiin karttanäkymässä:

https://raidejokeri.info/wp-content/uploads/2018/01/RJ_yleiskartta.pdf

Raide-Jokeri etenee, ja etsimme porukkaamme kehittymishaluisia osaajia

Haemme joukkoomme toteutusalueen työmaapäälliköitä, turvallisuus- ja työmaainsinöörejä, projektikoordinaattoria sekä työmaamestareita katu-, pohja-, taito-, rata-, sähkö- ja turvalaiterakentamiseen.

Lue avoimista paikoistamme lisää täältä ja suuntaa urasi uusille raiteille kohti kehittymishaluisen infrarakentajan unelmahanketta!

Lue lisää Raide-Jokerista: www.raidejokeri.info

TILAA LISÄTIETOA Allianssista