Takaisin

Tutkimus selvitti: Näin suomalaiset työskentelevät mieluiten

Kestävät kaupunkiympäristöt 2018 -barometrissa korostui valinnanvapaus suhteessa työn tekemisen paikkaan ja työmatkailuun.

Missä tekisit mieluiten töitä, jos saisit päättää? Muun muassa tätä kysyimme teettämässämme Kestävät kaupunkiympäristöt 2018 -barometrissa*, jossa pyysimme kaupunkilaisia kertomaan näkemyksiään asumiseen, työhön, liikkumiseen, kaupunkeihin ja kauppaan liittyen.

Vastauksissa korostui vapaus valita työn tekemisen tapa ja paikka itse. Yli tuhannesta vastaajasta lähes kaksi kolmasosaa (62 %) ilmoitti suosivansa rauhallista työhuonetta avoimen toimiston sijaan. Preferenssi oli lähes yhtä vahva kaikissa vastaajaryhmissä ikään, sukupuoleen tai muihin ominaisuuksiin katsomatta. Vastaajista erityisesti milleniaalit nostivat uudet toimitilat selkeäksi vetovoimatekijäksi. Jopa 60 prosenttia 18–35-vuotiaista vastaajista kertoi työskentelevänsä mieluiten täysin uudessa toimitilassa.

Kysyimme myös, kuinka tärkeää etätöiden tekeminen on työssä menestymisen kannalta. Toimistotyötä tekevistä (39 %) reilu kolmannes vastasi tekevänsä mielellään etänä töitä. Kaikista mieluiten etätöitä ilmaisivat tekevänsä ne (51 %), joiden työpaikka on alle neljän kilometrin päässä kotoa.

Huomionarvoista on se, että etätöitä suosivien ja työpaikalla kohtaamisia arvostavien määrät olivat suunnilleen samat. Tarkoittaako tämä sitä, että jokaisella työpaikalla on kaksi toisistaan eroavaa ryhmää, joista vain toista voi miellyttää kerrallaan?

Näin tuskin on. Tarve sekä omalle työrauhalle ja tilalle että kohtaamisille ovat molemmat tärkeitä työssä menestymisen ja viihtymisen kannalta. Suurin osa ihmisistä kaipaa molempia – toki hieman eri mittasuhteissa. Hyvin suunnitellussa monitilatoimistossa on tilaa sekä rauhalliselle työlle että uutta luoville kohtaamisille.

“Teknologisen vallankumouksen jälkeen tulee inhimillinen tulevaisuus”, visioi keksijä, säveltäjä ja startup-yrittäjä Perttu Pölönen Kestävät kaupunkiympäristöt 2018 -tapahtumassa. Katso videolta, millaista on tulevaisuuden työ.

Autoiluun ei haluta ruuhkamaksuja tai muita rajoitteita

Työn tekemisen paikan lisäksi mielipiteitä jakoi se, miten töihin saavutaan. Barometrin mukaan puolet kaupunkien asukkaista kulkee työmatkat mieluiten autolla, puolet taas valitsee joukkoliikenteen tai kevyen liikenteen. Omalla autolla töihin kulkevat mieluiten omakoti- ja rivitaloasukkaat sekä lapsiperheet, julkisilla kulkuvälineillä taas kerrostaloasukkaat.

Autoiluun ei kuitenkaan haluta rajoitteita. Helsinkiläisistäkin vastaajista vain reilu kolmannes (37 %) kannattaa ruuhkamaksuja tai tietulleja autolla kulkeville. Kaikissa ryhmissä suurempi osa vastaajista on autojen pysäköintipaikkojen lisäämisen kuin vähentämisen puolella. Jopa autottomista talouksista suurempi osa halusi mieluummin lisätä (38 %) kuin vähentää (27 %) pysäköintipaikkojen määrää.

*Kestävät kaupunkiympäristöt -barometri 2018

YIT:n teettämä ja Prior Konsultoinnin tekemä Kestävät kaupunkiympäristöt –barometri toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Barometrin tavoite on selvittää, millaisia kaupunkiympäristöjä Suomessa arvostetaan ja halutaan kehittää. Kysely on suunnattu seuraavien kahdeksan kaupungin asukkaille: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio. Aineistonkeruu toteutettiin CINT Ab:n ylläpitämällä nettipaneelilla 11.-18.10.2018. Vastaajia oli 1 003, ja otos edustaa tutkittujen kaupunkien 18–75-vuotiasta väestöä iän, sukupuolen ja kaupunkien koon suhteen.


Tutustu näkemyksiimme tulevaisuuden työstä