Takaisin

Nyt Triplassa: hurjat haalausviikot!

Triplan työmaaruokalassa ei ole hienosteltu lautaskoon kanssa, vaan lautaset ovat mallia ”iso nälkä”. Tänään lautasilla höyryää kukkuraisia annoksia makaronilaatikkoa ja meheviä kanan rintafileitä. Haarukat käyvät taajaan ja puhettakin saa vähän houkutella nälkäisiltä kavereilta – Jari, Ossi ja Aleksi ovat ehtineet jo hoitaa monta hommaa saavuttuaan työmaalle yhtä aikaa aamusarastuksen kanssa.

-          Lomaltapaluu sujui hyvin, mutta kiirettä täällä riittää. Pysäköintilaitoksen haalausaukot ovat menossa kohta umpeen, ja tavaran täytyä liikkua rivakasti. Aikaa on vähän, ja tavaraa on paljon!

Haalaus on työmaaslangia ja tarkoittaa tavaran kuljettamista paikasta toiseen – työmaalla ei roudata, vaan haalataan. Kun valetaan isoja holveja, esimerkiksi pysäköintilaitoksen kerrosten välisiä tasoja, niihin jätetään valuvaiheessa aukkoja haalausta varten. Näin säästetään työaikaa, kun rakennustarvikkeita ja -jätettä varten on olemassa suoria kuljetusreittejä. Ennen valmistumista aukotkin täytyy luonnollisesti valaa umpeen. Niistä halutaan kuitenkin ottaa kaikki hyöty irti, joten umpeenvalamisen lähestyessä paine kuljettaa tavaroita kasvaa.

-          Se on sellaista kissa-hiiri -leikkiä jo tässä vaiheessa, miehet naureskelevat.

Kun tehdään isoa kokonaisuutta, tavaraa liikkuu molempiin suuntiin hurjia määriä. Pysäköintilaitoksen töissä on ohitettu runkovaihe ja nyt kerroksissa tehdään valmista pintaa, hiotaan ja muurataan. Syntyy jätettä, jota kuljetetaan pois, samoin kuin valuihin tarvittua muottikalustoa. Putkimiehet, sähkömiehet, lattiamiehet ja maalarit ovat jo aloittaneet omat urakkansa, ja heitä varten kerroksiin kuljetetaan erilaisia tarvikkeita.

-          Kun saadaan neljä rekkakuormallista pois, tulee viisi tilalle, miehet kuvailevat tavaraliikennettä.

Isoimmat haalattavat tavarat ovat saunamökin kokoisia IV-koneita. Ihmettelen, miten sellaiset ylipäänsä saadaan kuljetettua kerroksiin.

-          Onhan se välillä vähän vaikeaa, mutta kyllä ne sinne saadaan. Joskus menee enemmän, joskus vähemmän aikaa.

Kun aukot on laitettu umpeen, tavaraa aletaan kuljettaa pääosin pysäköintilaitoksen kierreramppeja pitkin.

-          Kyllähän sekin onnistuu, mutta vie enemmän aikaa. Nyt kun haalataan vauhdilla, säästetään monta työtuntia tulevilta viikoilta. Hyvä, että työnjohto vähän painostaa aukkojen sulkemisella – eihän täällä muuten mitään tapahtuisi, naureskelevat miehet, kaapivat lautasensa tyhjiksi ja sovittelevat jo kypäriä päihinsä.

-          Nyt on mentävä. Nähdään!

Hauskaa ja turvallista työpäivää, Jari, Ossi ja Aleksi!

Tuija Vilhomaa / Tripla-hankkeen tiedottaja

Pitkään rakennusalaa seurannut, monelta kantilta asioita pohtiva sisällöntuottaja ja tiedonvälittäjä. Intohimona asioiden ymmärtäminen osana suurempaa kokonaisuutta. Kysyy ja kuuntelee tarkalla korvalla, koska ei halua toistaa, vaan oivaltaa.