Takaisin

Ekotekoja taloja korjaamalla

YIT on suurin suomalainen rakennusyhtiö. Valmistamme ja korjaamme tuhansia koteja vuodessa.

Elämäntapamme kuormittaa ilmastoa monella tavalla aivan liikaa. Helposti ajattelemme, että autot saastuttavat, samoin lennot ja ruokatuotanto. Keskusteluun olisi syytä ottaa useammin myös asumisen ympäristövaikutukset. Kylmässä pohjoisessa maassamme asuntojen lämmittämiseen tarvittavan energian tuotanto aiheuttaa merkittävän osan päästöistä.

Korjausrakentajana olen pohtinut, voisimmeko me tehdä enemmän ympäristön hyväksi. Korjausrakentaminen on merkittävä ekoteko aina, kun vanhan rakennuksen elinkaari jatkuu, eikä uutta rakennusta tarvitse rakentaa. Mielestäni korjaamisessa jätetään kuitenkin ympäristö tällä hetkellä liian vähälle huomiolle. Jätteiden kierrätys on parantunut myös korjaushankkeissa, mutta pitkävaikutteiset ratkaisut itse korjattaviin kohteisiin jäävät yhä usein tekemättä.

Me YIT Talon Tekniikassa teemme talotekniikan peruskorjauksia, tutummin putkiremontteja, eteläsuomalaisille asunto-osakeyhtiöille. Asiakkainamme on monen kokoisia ja ikäisiä taloja. Uusiin asuinkerrostaloihin on määräysten mukaan asennettava lämmöntalteenottojärjestelmä, ja yhä useammin niissä hyödynnetään myös maalämpöä. Vanhojen asuintalojen korjaushankkeissa otetaan kuitenkin vielä hyvin pieniä askeleita, vaikka isommissa muutostöissä tarvittavat tekniset ratkaisut ja osaaminen ovat olleet olemassa jo vuosia. Miksi?

Yhteiskunta voi kannustaa ympäristötekoihin

Tällä hetkellä Suomessa tehdään paljon talotekniikan peruskorjauksia asuinkerrostaloihin, joissa on alkuperäisenä koneellinen poistoilmavaihto. Näissä kohteissa olisi usein helppo ottaa samalla käyttöön lämmön talteenotto. Liian usein lämmitysjärjestelmä jätetään kuitenkin ennalleen. Päätös perustuu laskelmaan investoinnin takaisinmaksuajasta. Päästöjen vähenemistä ei laskelmassa tietenkään hinnoitella, siitähän ei kukaan maksa mitään.

Pitäisikö kiinteistön omistaja palkita ympäristöinvestoinnistaan taloudellisesti? Onhan meillä ollut korjausavustuksiakin kannustamassa omistajia käynnistämään korjaushankkeita työllisyyden vuoksi. Olisiko ympäristöteko myös kannustimensa ansainnut? Toinen tapa muutoksen aikaansaamiseksi on tehdä se määräysten kautta. Valistuskin saa muutosta aikaan, mutta turhan hitaasti.

Päästöt kuriin, säästöt kasvuun

Esimerkki kertoo, kuinka isoja parannuksia asuinkerrostalo voi tehdä lämmitysjärjestelmää muuttamalla. Olen käyttänyt aiemmissa pohdinnoissani esimerkkinä 80 huoneiston asuinkerrostaloa, jossa on 4000 neliömetriä asuinpinta-alaa. Jatketaan samaisen talon kanssa ja oletetaan, että rakennuksen lämmitys on hoidettu aiemmin kokonaan kaukolämmöllä ja että ilmanvaihto on toteutettu koneellisella poistolla.

Poistoilman mukana hukattavan lämmön talteenotto ja hyödyntäminen edelleen lämmittämiseen vähentää kaukolämmön ostotarvetta jopa 50–70 %. Kaukolämmön tuottaminen taas aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Näiden päästöjen väheneminen lämmön talteenoton avulla voi vastata esimerkkitalon kohdalla jopa 14 keskikokoisen bensiinikäyttöisen henkilöauton yhteenlaskettuja vuosipäästöjä.

Lämmön talteenoton lisäksi voidaan rinnalle ottaa myös maalämpö. Tällöin kiinteistöstä voi tulla lähes omavarainen lämmitysenergian suhteen ja kaukolämmön ostaminen voidaan lopettaa kokonaan. Silloin esimerkkitalon hiilidioksidipäästöt putoavat jopa 23 henkilöauton vuosipäästöjen verran.

Muitakin keinoja löytyy, jos kiinteistöön eivät jostain syystä sovellu nämä yleisimmin käytössä olevat ympäristöystävälliset lämmitysmuodot. Aurinkoenergia ja jäteveden mukana menevän lämmön talteenotto ovat nekin jo käytettävissämme. Tulevaisuudessa kaikki nämä keinot tulevat kehittymään entisestään ja uusiakin ratkaisuja kehitetään.

Myös yllä käyttämäni vertailuluvut autoteollisuuteen vanhenevat nopeasti, sillä pian autoilemme todennäköisesti paljon vähemmän saastuttavilla laitteilla. Siksi kiinteistöjen lämmittämisenkin on korkea aika päästä päästöistään.

 


YIT Talon Tekniikka tekee asunto-osakeyhtiöiden peruskorjaukset vahvasti ja luotettavasti. Haluamme olla yhdessä asiakkaidemme kanssa tekemässä asunnoistamme parempia ja ympäristöystävällisempiä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä

Lue myös: Miksi taloyhtiön ei aina kannata valita remonttiurakoitsijaa hinnan perusteella?

Tutustu YIT Talon Tekniikan palveluihin

Sampo Kautto / toimitusjohtaja YIT Talon Tekniikka Oy

Sampo Kautto on YIT Talon Tekniikan toimitusjohtaja. Sampolla on vankka kokemus taloyhtiömaailmasta ja erinomainen osaaminen onnistuneen asukaskokemuksen luomiseen taloyhtiön remontin aikana.