Takaisin

Aviapolikseen tulee asuntoja tuhansille asukkaille

YIT:n ensimmäiset asukkaat muuttavat alueelle ensi vuoden alussa.

YIT rakentaa Aviapolikseen uutta asuinaluetta, jonka suunnittelussa on panostettu erityisesti taloyhtiöiden yhteisiin tiloihin sekä piha-alueisiin.

Keskeisellä paikalla, Vantaan Veromiehessä sijaitseviin kortteleihin tulee yhteensä noin 1 600 asuntoa, joista osa on omistusasuntoja ja osa vapaarahoitteista vuokratuotantoa. Asukkaita kortteleihin muuttaa yli 2 000.

Alueen ensimmäiset asukkaat muuttavat parhaillaan rakenteilla oleviin kahteen asuintaloon, aivan Rälssipuiston viereen maaliskuussa 2019.

Asukkaiden yhteiseen, niin sanottuun korttelitaloon on suunnitteilla muun muassa saunaosasto ja vuokrattava vierashuone. Alueen pihoja taas on suunniteltu YIT:n viime vuonna valmistuneen Enemmän elämää pihapiireihin -konseptin mukaisesti.

Asuinkorttelit tulevat tarjoamaan sujuvaa asumista kaikenikäisille ihmisille. Kortteliin on parhaillaan rakenteilla Attendon palvelutalo ikäihmisille sekä Touhulan päiväkoti, joka on valmis ensimmäisten asuntojen valmistuessa. Alueen lähikoulu tulee sijaitsemaan kortteleiden viereen kaavoitettavalla uudella asuinalueella.

Palvelut ja yhteydet alueen valttina 

YIT:n Aviapolikseen rakentamat uudet asuinkorttelit sijaitsevat vain muutaman sadan metrin päässä Kauppakeskus Jumbosta sekä Flamingosta. Kehärataa pitkin Aviapoliksen asemalta pääsee Helsingin ydinkeskustaan alle puolessa tunnissa. Hyvät liikenneyhteydet varmistavat sujuvan liikkumisen myös muualle pääkaupunkiseudulle.

Lentokentällä ja Aviapoliksen suuralueella on jo tällä hetkellä työpaikkoja noin 30 000 ihmiselle. Heille uudet korttelit tarjoavat mahdollisuuden sujuvaan asumiseen lähellä työpaikkaa.

Aviapoliksen kaupunginosa rakennetaan lentoaseman viereen, kehäradan uuden Aviapolis-aseman ja Pakkalan keskuksen yhteyteen Veromieheen. Alueella on tulevaisuudessa noin 20 000 asukasta ja 60 000 työpaikkaa. Nykyisestä yrityskeskittymästä rakentuu tulevina vuosikymmeninä monipuolinen keskusta-alue, jossa työnteko, asuminen, palvelut ja virkistys yhdistyvät.