Takaisin

YIT toteuttaa TuuliWatille 30 tuulivoimalan perustukset Kalajoelle ja Siikaisiin

YIT toteuttaa TuuliWatille 30 tuulivoimalan perustukset Kalajoelle ja Siikaisiin
YIT toteuttaa TuuliWatille 30 tuulivoimalan perustukset Kalajoelle ja Siikaisiin

YIT ja TuuliWatti Oy ovat sopineet 30 tuulivoimalan perustuksen toteuttamisesta Kalajoelle sekä Siikaisiin. Voimaloiden kokonaisteho on yhteensä 99 MW ja niiden vuosittainen sähköntuotanto vastaa noin 138 000 kerrostaloasunnon sähkönkulutusta.

Kalajoen tuulipuistoon Pohjois-Pohjanmaalle toteutetaan 22 tuulivoimalaa ja Satakunnassa sijaitsevaan Siikaisten tuulipuistoon 8 tuulivoimalaa. Molempien hankkeiden perustustyöt aloitetaan toukokuussa 2014 ja niiden arvioidaan valmistuvan lokakuuhun 2014 mennessä.

Nyt toteutettavat perustukset ovat osa YIT:n ja TuuliWatin aiemmin solmimaa puitesopimusta, jonka tavoitteena on rakentaa perustukset noin 90 voimalalle. TuuliWatti on Suomen johtava tuulivoima-alan toimija ja edelläkävijä, joka panostaa toiminnassaan uusimpaan teknologiaan.

"YIT on TuuliWatin pitkäaikainen ja mieluisa kumppani, jonka kanssa olemme yhteistyössä toteuttaneet perustuksia aiempiin hankkeisiimme. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä hankkeiden toteutukseen, sillä YIT:n kanssa solmittu puitesopimus on mahdollistanut hankkeiden kehittämisen laajemmalla näkökulmalla ja nopealla aikataululla. Samalla olemme voineet hyödyntää kertynyttä osaamista useammassa hankkeessa", TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen sanoo.

Yhteistyö TuuliWatin kanssa on tukenut myös YIT:n tavoitteita, sillä se tarjoaa palveluita tuulivoimapuistojen rakentamiseen. Palvelutarjonta kattaa maanrakennustyöt teiden ja lähialueen infrastruktuurin rakentamisesta tuulivoimalan perustusratkaisuihin sekä sähköistyksiin. Yhtiö on kehittänyt uusia, kustannustehokkaita perustusratkaisuja mm. maaston ja tuulivoimatuotantoon vaikuttavien olosuhteiden tuomiin haasteisiin. Valmiiden tuulivoimaloiden määrän lisäämiseksi YIT osallistuu strategiansa mukaisesti vahvemmin hankkeiden kehittämiseen myös niiden alkuvaiheessa.

"Toimintamme perustuu tuulivoimahankkeiden pitkäjänteiseen ja kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Olemme olleet mukana omalta osaltamme tukemassa TuuliWatin hankkeiden toteutusta ja samalla kehittäneet uusia teknisiä ratkaisuja ja tehokkaampia toimintatapoja, joista on selkeää hyötyä asiakkaallemme ja jotka myös parantavat omaa kilpailukykyämme", kertoo YIT:n tuulivoimaliiketoiminnasta vastaava yksikönjohtaja Harri Orko.

Suomessa uusiutuvan energian kehittämisen keskiössä on nyt tuulivoima ja työpaikkoja alalle syntyy lisää koko ajan aina suunnittelusta rakentamiseen ja ylläpitoon. TuuliWatin Jari Suominen ja YIT:n Harri Orko jakavat saman näkemyksen tuulivoiman näkymistä Suomessa.

"Olemme tyytyväisiä tuulivoiman viimeaikaisesta positiivisesta kehityksestä. Suomessa on ihanteelliset tuuliolosuhteet ja paljon potentiaalia hyödynnettäväksi tuulivoiman tuotannolle. Lisäksi alan teknologia on kehittynyt nopeasti viime vuosina, jolloin yksittäisen tuulivoimalan tehokkuutta on pystytty parantamaan merkittävästi. Tuulivoima tulee vahvistamaan merkittävästi asemiaan yhtenä merkittävänä energiamuotona myös Suomessa", Suominen ja Orko kommentoivat.

Lisätietoja
Harri Orko, yksikönjohtaja, YIT Rakennus Oy, Infrapalvelut, harri.orko@yit.fi, puh. 050 440 2322
Jari Suominen, toimitusjohtaja, TuuliWatti Oy, jari.suominen@st1.fi, puh. 010 557 2371