Opintoihin kannustetaan


Tuemme työntekijöidemme opiskelua. Katu- ja kunnallistekniikkaan sekä maakaasuputkistojen rakentamiseen erikoistunut Anne johtaa työpäällikkönä useita työmaita. Välillä hän on ottanut aikaa jatkoopintoja varten. Opiskelu ja opiskelijat ovat Annen sydäntä lähellä myös työyhteisössä, jossa harjoittelijat saavat häneltä opastusta ja tukea ammattitaitonsa kehittämisessä. Työajan ulkopuolellakin Anne opastaa muita. Hän ohjaa kansantansseja.

”Työpäällikön tehtävä vastaa hyvin pitkälti pienen yrityksen pyörittämistä. Alaisiani ovat työmaiden vastaavat mestarit, työmaainsinöörit, työnjohtajat, mittapäälliköt ja mittatyönjohtajat sekä muu henkilöstö.”

”Erilaisilta ihmisiltä oppii. On tärkeää, että työyhteisössä on eri ikäisiä ja erilaisilla taustoilla olevia ihmisiä. Esimerkiksi opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat hyviä herättelijöitä kysymyksineen ja ajatuksineen.”

”Haluan vahvistaa osaamistani. Kouluttautumistani ei ole koskaan rajoitettu YIT:llä, ennemminkin siihen on kannustettu. Aloitin YIT:llä harjoittelijana ja tein insinöörityöni YIT:lle. Myöhemmin pidin pari talvea vapaata ja opiskelin yliopistolla. Tein lopulta diplomi-työnikin YIT:lle. Olen kehittänyt omaa ammattitaitoani edelleen osallistumalla YIT:n järjestämiin koulutuksiin, parhaillaan olen johtamisvalmennuksessa.”

”Suuremmissa yrityksissä ihmisiä kasvatetaan eri tehtäviin antamalla mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja oman osaamisen kehittämiseen. Yritys parantaa näin kilpailukykyäänkin.”

Anne: työpäällikkö
Koulutus: ympäristötekniikan diplomi-insinööri, rakennusinsinööri

Takaisin >>

Print page

© 2011 YIT Corporation
Panuntie 11, PL 36, 00621 Helsinki puh. 020 433 111