YIT Etusivu / YIT yrityksenä / Töihin YIT:lle / Tulevia työkavereitasi? / Oppisopimuskoulutusta tarjolla

Oppisopimuskoulutusta tarjolla


Töitä oppii tekemällä. Tarjoamme jatkuvuutta ja vakautta. Meillä on työntekijöitä monessa sukupolvessa. Keski-Suomen alueella työskentelevä Jani kouluttautuu sähkönjakelutekniikan erikoisosaajaksi oppisopimuskoulutuksessa. Intohimoinen automies Jani on tutustunut ammattiinsa kesätöiden ja työharjoittelun kautta.

”Aloin sähköasentajaksi, koska isänikin on samalla alalla ja YIT:llä töissä. Nyt isäni on pomoni, vaikkei hän olekaan työmaalla isä vaan pelkkä esimies Jouko, kuten kaikille meille.”

”Kun ensimmäisenä työpäivänäni lähdin katsomaan, miten työkaverini kytki järjestelmäkaappia, ihmettelin, että oppiiko tuollaista ikinä. Nyt kun on oppinut hommat, ei enää tarvitse liiemmin miettiä, voi keskittyä tekemiseen.”

”Kädentaidot harjaantuvat työmaalla, koska työmenetelmämme ovat niin monipuolisia. Näitä taitoja voi sitten soveltaa rakentamiseen tai näpertelyyn liittyvissä hommissa, vaikkapa autonrakennus-harrastuksessani. Osaan nyt esimerkiksi käsitellä ja käyttää työkaluja ammattilaisen ottein.”

Jani: sähköasentaja
Koulutus: sähköasentaja

Takaisin >>

Print page

© 2011 YIT Corporation
Panuntie 11, PL 36, 00621 Helsinki puh. 020 433 111