YIT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 5.11.2008 klo 14:00
Kauppakortteli Atomin kolmas vaihe, Matkakeskus on edennyt harjakorkeuteensa. Liike- ja toimistorakennus tuo valmistuessaan uutta toimitilaa ja pysäköintipaikkoja Riihimäen asemanseudulle. Matkakeskuksen harjannostajaisia vietettiin 5.11.2008. Kiinteistön toimistotilat valmistuvat marraskuun 2008 lopulla ja liiketilat keväällä 2009.
Matkakeskus muuttaa Riihimäen asemanseudun ilmettä, sillä se yhdistää suojellun ja arvokkaan asemarakennuksen uudishankkeeseen. Matkakeskukseen tulee 5 500 m²:n liiketilan lisäksi 4 500 m² toimistotilaa. Autopaikkoja rakennetaan yhteensä 450 autolle, jotka sijaitsevat liikkeiden yläpuolella pysäköintikerroksessa ja kattokannella.
Riihimäen asemanseutu on yksi Etelä-Suomen vilkkaimmista julkisen liikenteen risteyskohdista. Matkustajamäärät ovat suuret ja kysyntää on runsaasti Matkakeskuksen tyyppiselle liike- ja toimistotalolle sekä hyville pysäköintijärjestelyille. VR:n aluejohtaja Kari Pekka Rosenholm on tyytyväinen uuden Matkakeskuksen rakentamisesta.
”Riihimäen matkakeskus on VR Henkilöliikenteen kannalta erinomainen, sillä se tulee helpottamaan julkisen liikenteen käyttöä. Tähän on päästy toteuttamalla matkakeskus kaikille matkustajille soveltuvaksi eli esteettömiksi sekä tarjoamalla kaikille matkustajille korkeatasoinen ja viihtyisä matkustusympäristö, jossa vaihtaminen kulkumuodosta toiseen on sujuvaa ja turvallista”, Rosenholm kertoo.
”Matkakeskuksen opastinjärjestelmät ovat selkeät ja yhteneväiset kaikkien liikennemuotojen osalta. Matkakeskuksessa kohtaavat valtakunnallinen ja paikallinen bussi- ja junaliikenne, mikä mahdollistaa julkisen liikenteen käytön sujuvasti koko kaupungin alueella paikallisbussin toimiessa syöttöliikenteenä junille”, Rosenholm jatkaa.
Matkahuollon toimitusjohtaja Pekka Hongisto näkee myönteisenä sen, että uusi linja-autoasema säilyy lähellä kaupungin keskustaa ja kytkeytyy tiiviisti Atomikorttelin kauppa- ja palvelukortteliin. Joukkoliikenne ja Atomikorttelin palvelut tukevat toisiaan. Matkustajille uusi linja-autoasema tarjoaa nykyaikaiset palvelutilat ja informaatiojärjestelmän. Bussia voi odottaa katetuissa tiloissa sateelta suojassa.
Linja-autoaseman siirtyminen rautatieasemalle ei tuo merkittäviä muutoksia vaihtoyhteyksiin, koska nykyisinkin paikallisliikenne ja iso osa seutu- ja kaukoliikenteestä kulkevat rautatieaseman kautta. Matkakeskuksesta on myös sujuvat katuverkon bussireitit ja yhteydet päätieverkolle.
Riihimäen kaupunki ja YIT ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen, jolla kaupunki ottaa käyttöönsä ja tarvittaessa edelleen vuokrattavaksi pääosan Matkakeskuksen toimistotiloista. Riihimäen kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen on tyytyväinen kokonaisuuteen.
"Atomikorttelin rakentaminen tukee kestävää kehitystä. Palvelut ovat keskellä kaupunkia ja junalla tai bussilla pääsee melkein ovelle asti. Keskustan kehityshankkeen tavoitteena on myös lisätä Riihimäen alueen vetovoimaa ja elinvoimaa sekä parantaa palveluvalikoimaa", Keskiruokanen kertoo.
Matkakeskuksen toimistotilat on vuokrattu pääosin Riihimäelle siirtyville yrityksille, jotka osaltaan vahvistavat ja monipuolistavat Riihimäen elinkeinorakennetta.
Myös YIT:n osalta hanke on ollut hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus.
”Harvoin yksi rakentaja pääsee kehittämään kaupungin ja kiinteistönomistajien kanssa näin suurta kokonaisuutta. Hanke on erinomaisen hyvä esimerkki toimivasta Public-Private-People Partnership -yhteistyöstä, jossa monien osapuolten tavoitteet on voitu yhdistää”, toteaa YIT:n toimitilarakentamisen liiketoimintaryhmän johtaja Timo Lehmus.
Lisätietoja:
Riihimäen kaupunki
Seppo Keskiruokanen, kaupunginjohtaja, puh. 040 330 4010
VR Osakeyhtiö
Kari Pekka Rosenholm, aluejohtaja, puh. 0307 22255
Jarmo Koljonen, kehittämispäällikkö, puh. 0307 22141
Matkahuolto
Pekka Hongisto, toimitusjohtaja, puh. 0400 460 360
Kalevi Mäkinen, hallintopäällikkö, puh. 0400 790 189
YIT
Hannu Lokka, yksikönjohtaja, puh. 0400 454 342
YIT Oyj
Juha Kostiainen
Viestintä- ja kehitysjohtaja
Jakelu: keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi
19.1.2012 YIT:n toteuttama Helkama-Kiinteistöt Oy:n kiinteistön laajennus harjakorkeudessa Espoossa
22.12.2011 YIT myi saksalaiselle rahastolle Business Park Safiirin Espoon Matinkylästä
13.12.2011 YIT rakentaa UPM:lle toimitalon Helsingin Töölönlahdelle
16.11.2011 Outotec Oyj:lle toimitilat YIT:n Business Park Safiirista Espoon Matinkylässä
4.11.2011 Suomen luontokeskus Haltia edennyt peruskiven muuraukseen
13.10.2011 YIT puolittaa Energianero -toimitilojen kokonaisenergiakulutuksen
30.9.2011 YIT toteuttaa Eläke-Tapiolan omistaman MotorCenter Avian Vantaan Koivuhakaan
26.9.2011 Henki-Fennia mukaan YIT:n MotorCenter-hankkeeseen Helsingin Konalassa
7.9.2011 YIT toteuttaa Suomen luontokeskus Haltian Espoon Nuuksioon
23.8.2011 YIT:n Innovaatiokilpailun ensimmäinen palkintojenjako: energiaguru löytyi Alavieskasta
1.7.2011 YIT ja Julius Tallberg-Kiinteistöt suunnittelevat liikerakennusta Vantaalle
30.6.2011 YIT ostaa VR:ltä tontteja ja kiinteistöjä Helsingissä, Turussa ja Hämeenlinnassa
30.6.2011 YIT käynnistää energianeron toimistotalo Ratinankaaren rakentamisen Tampereella
27.6.2011 YIT myi Hansainvestille toimistokiinteistön Helsingin Käpylästä
23.6.2011 YIT myi logistiikkakiinteistön Vantaalla UBS Euro Core:lle
9.6.2011 YIT:n rakentaman kauppakeskus Hyvinkään Willan ensimmäinen vaihe harjakorkeudessa
11.3.2011 YIT rakentaa Forsmanin Teetalolle toimitilat uudelle K3 Logistics -alueelle Vantaalle
9.2.2011 YIT rakentaa DNA:lle uuden pääkonttorin Helsingin Käpylään
22.11.2010 Hyvinkään uuden kauppakeskuksen nimeksi Willa
4.11.2010 YIT toteuttaa Espooseen täyden palvelun S-marketin ja seuraavan sukupolven ABC-Delin
13.10.2010 YIT:n Energianero toimistotalo Avia Line II rakentuu Vantaalle
7.10.2010 YIT:n rakentama hoivakoti Linnanharju harjakorkeudessa
30.9.2010 YIT:n rakentama Motonet-tavaratalo harjakorkeudessa Helsingin Konalassa
10.9.2010 YIT rakentaa Fingridille uuden pääkonttorin Helsingin Käpylään
7.9.2010 YIT ja Aberdeen uudistavat toimistotalon Helsingin Pitäjänmäessä
28.6.2010 Hyvinkään kauppa- ja palvelukeskuksen 1. vaiheen peruskivi muurattiin
21.5.2010 Carlyle valitsi YIT:n peruskorjaamaan Trafille toimitilat Helsingin Vallilassa
6.5.2010 YIT myi Varmalle Hyvinkään kauppa- ja palvelukeskuksen
23.4.2010 YIT aloittaa Hyvinkään kauppa- ja palvelukeskuksen rakentamisen
20.4.2010 Lahden Kujalan ensimmäiset logistiikkatilat harjakorkeuteen
31.3.2010 Salmisaaren liikuntakeskus avaa ovensa 1.4.2010
19.2.2010 YIT jatkaa rakentamista Espoon Koskelossa
15.2.2010 YIT myi toimistotalon saksalaiselle kiinteistösijoittajalle Aviapoliksesta Vantaalta
10.2.2010 YIT ja Etera toteuttavat Yrittäjätalon Lohjalle
5.2.2010 YIT toteuttaa Instrulle toimitilat Espoon Sinimäkeen
3.2.2010 YIT toteuttaa uuden myymälän Motonetille
30.11.2009 YIT myi Fennialle kauppakeskuksen Joensuussa
17.11.2009 Hyvän rakentamisen laatupalkinto DHL Business Park Vantaalle
13.10.2009 YIT myi kiinteistön Varmalle Lahden Kujalassa
6.10.2009 YIT:llä uusi matalaenerginen Energianero-toimistotalo
1.10.2009 YIT myi kiinteistön Järvenpäässä VR Eläkesäätiölle
17.9.2009 Tammiston Lidlin pienliikekeskus harjakorkeudessa
16.9.2009 YIT peruskorjaa Skannolle tilat Espoon Nihtisiltaan
6.7.2009 YIT myi Koskelo Trade Parkin III vaiheen Hansainvestille
16.6.2009 YIT toteuttaa Karelia-Upofloorille toimitilat Espoon Sinimäkeen
15.6.2009 YIT ja Lidl toteuttavat pienliikekeskuksen Vantaan Tammistoon
27.5.2009 Kesko perustaa uuden K-supermarketin Vantaan Koivuhakaan
14.5.2009 Lindström Invest ja YIT aloittivat Kalasataman toimistoalueen rakentamisen
27.3.2009 Transpoint ja YIT käynnistävät Kujalan logistiikka-alueen rakentamisen
25.3.2009 YIT ja Tapiola uudistavat kiinteistön Espoon Sinimäessä
12.3.2009 YIT osti merkittävän logistiikkatontin Suomen Pankilta
2.3.2009 YIT myi Varmalle liikunta- ja hyvinvointikeskuksen Helsingin Salmisaaressa
15.1.2009 YIT myi RBS Nordisk Rentingille Espoon kaupungin aluekirjaston tilat