Vuonna 2011
YIT:n toimialajako muuttui 1.3.2011 lähtien siten, että Kiinteistö- ja teollisuuspalvelut -toimiala jakautui kahteen toimialaan: Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut ja Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut. YIT:n neljä toimialaa ovat 1.3.2011 alkaen Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut, Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut, Suomen rakentamispalvelut ja Kansainväliset rakentamispalvelut. Uuden toimialajaon mukaiset vertailutiedot vuodelta 2010 julkistettiin pörssitiedotteella 24.3.2011.
Vuoden 2009 alusta
YIT:n toimialoista Kiinteistötekniset palvelut ja Teollisuuden palvelut yhdistyivät uudeksi Kiinteistö- ja teollisuuspalvelut -toimialaksi. Konsernin kaksi muuta toimialaa ovat Suomen rakentamispalvelut ja Kansainväliset rakentamispalvelut. Uuden toimialajaon mukaiset vertailutiedot on julkistettu myös vuodelta 2008.
Vuonna 2008
Vuoden 2008 alusta lukien konsernin toimialajako muuttui siten, että Rakentamispalvelut jaettiin kahdeksi toimialaksi: Suomen rakentamispalvelut sekä Kansainväliset rakentamispalvelut, johon kuuluvat Venäjän ja Baltian maiden liiketoiminnot. Uuden toimialajaon mukaiset vertailutiedot on julkistettu myös vuodelta 2007.
Vuosina 2004-2007
YIT-konserni muodostui kolmesta toimialasta: Kiinteistötekniset palvelut, Rakentamispalvelut ja Teollisuus- ja verkkopalvelut.