Sitoudumme hyvään hallintotapaan noudattamalla lakeja ja säädöksiä sekä toteuttamalla parhaita käytäntöjä.
Noudatamme YIT Oyj:n ja YIT-konsernin hallinnoinnissa Suomen lainsäädäntöä, erityisesti osakeyhtiölakia, kirjanpitolakia ja arvopaperimarkkinalakia. Noudatamme kokonaisuudessaan Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n kesäkuussa 2010 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia, joka korvasi vuonna 2008 annetun Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin ja astui voimaan 1.10.2010. Koodiin voi tutustua internetissä osoitteessa www.cgfinland.fi. Noudatamme päätöksenteossamme ja hallinnossamme myös Helsingin pörssin (NASDAQ OMX Helsinki) ja Finanssivalvonnan sääntöjä ja määräyksiä.
YIT:n ylintä päätösvaltaa käyttävät osakkeenomistajat yhtiökokouksessa. Johtamisesta vastaavat hallitus ja toimitusjohtaja. Muu johto avustaa ja tukee toimitusjohtajaa hänen tehtävässään. Hallitus päättää konsernin hallinnointijärjestelmistä ja varmistaa, että yhtiössä noudatetaan hyviä hallinnointiperiaatteita.
Yhtiökokous on YIT:n ylin päättävä elin, jossa osakkeenomistajat osallistuvat yhtiön ohjaukseen ja valvontaan sekä käyttävät puhe- ja äänioikeuttaan. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain yhtiön hallituksen määräämänä ajankohtana maaliskuun loppuun mennessä. Ylimääräinen yhtiökokous voidaan pitää, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai jos se on lain mukaan pidettävä.
Hallitus ohjaa ja valvoo yhtiön johtamista ja toimintaa. Sen tehtävänä on edistää osakkeenomistajien ja konsernin etua huolehtimalla koko konsernin hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen puheenjohtajana toimii maa- ja metsä-taloustieteiden kandidaatti, diplomiekonomi, Henrik Ehrnrooth. Hallituksellamme on kolme valiokuntaa: tarkastusvaliokunta, henkilöstövaliokunta sekä työvaliokunta.
Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja huolehtii yhtiön kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavasta järjestämisestä, ja toimii konsernin johtoryhmän puheenjohtajana sekä konsernin päätoimialojen emoyhtiöiden hallitusten puheenjohtajana.YIT:n toimitusjohtaja on OTK Juhani Pitkäkoski.
Toimitusjohtaja ja muut hallituksen nimittämät jäsenet muodostavat konsernin johtoryhmän. Johtoryhmän tehtävänä on avustaa toimitusjohtajaa toiminnan suunnittelussa ja operatiivisessa johtamisessa sekä valmistelella hallituksessa käsiteltäviä asioita.
Päivitetty 14.3.2012
- Hallinnointi vuonna 2011
- Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
- Palkka- ja palkkioselvitys
- Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi 2010 (1.10.2010)