YIT Etusivu / Julkisyhteisöt / Kunnat ja kaupungit / Rakentamisen ratkaisut

Rakentamisen ratkaisut

Kunnat koostuvat yksittäisistä ihmisistä. Koska kunnat tarjoavat palveluita ja elinympäristöjä, on meidän kaikkien mahdollisuutena vaikuttaa siihen, kuinka tahdomme elää arkipäiväämme. Me YIT:llä haluamme helpottaa kunnallisten hankkeiden toteuttamista ja osuvuutta tekemällä tiivistä yhteistyötä tilaajan kanssa sekä mahdollistamalla ympäristöjen loppukäyttäjille osallistumisen suunnitteluun ja toteuttamiseen kuntien organisaatioille.

Olemme olleet suunnittelemassa ja toteuttamassa elämisemme infrstruktuuria suuressa joukossa suomalaisia kuntia ja kaupunkeja. Hyvänä esimerkkinä palveluidemme hyvästä vastaanotosta on Hämeenlinnan kaupunki.

Hämeenlinnan kaupunki mahdollisti alueensa yrityksille ja opiskelijoille tilaisuuden päänavauksille toteuttamalla koulutuksen ja liike-elämän yhteisen foorumin, YIT:läisten rakentaman Innoparkin. Rakennettava toimitilakokonaisuus on Hämeenlinnan seudulle uutta luova keskus, sillä sinne sijoittuvat yritykset voivat hyödyntää toimitilapalveluiden lisäksi myös teknologiakeskuksen ja ammattikorkeakoulun tarjoamia palveluja.

Kodit ovat kaikkien kuntalaiset, meidän jokaisen, tärkeimpiä paikkoja. Tahdomme tukea ihmisten arkea mahdollistamalla hyvät kodit ja asuinympäristöt sinulle ja kanssakuntalaisillesi.

Print page

© 2009 YIT Corporation
Panuntie 11, PL 36, 00621 Helsinki puh. 020 433 111